Kuntavaaliehdokkaaksi lähtemiseni tuli varmasti yllätyksenä monille, sillä en ollut siitä ennen ehdokkuuteni julkistusta monenkaan kanssa puhunut. Siemen mukaan lähtemiselle kylvettiin kuitenkin jo lähes vuosikymmen sitten, kun silloinen esimieheni Lidlissä, nykyinen kaupunginvaltuutettu ja kanssaehdokkaani, Mika Einiö (sd.) pyysi minua mukaan silloisiin vaaleihin. En uskaltanut lähteä ja vetosin ujouteeni. Olin silloin todella ujo, mutta olen pyrkinyt kasvamaan tällä saralla ja esimerkiksi opiskeluiden aikana tarkoituksella vähän tuuppasin itseäni välillä tehtäviin, joissa ujouttani sain haastaa.
Olen ollut hieman erilainen nuori; politiikkakin on kiinnostanut lähes aina, ainakin yläasteajoilta saakka jossain määrin. Siskonikin muistutti ehdokkuudestani kerrottuani, että kyllähän se Kimi aina katseli kyselytuntejakin televisiosta. Lisäksi olen aktiivisesti ja suurella mielenkiinnolla seurannut Itsevaltiaita, sekä niiden myötä myös ihan oikeaa valtakunnan politiikkaa. Muistan myös, kun tilasin kansanedustaja Satu Taiveahon (sd.) kuulumisista kertovaa lehtistä. Se oli sen ajan uutiskirje ja tuli postitse kotiin saakka. Sadun Sanomat oli taitettu A4-kokoinen uutiskirje, joka tuli aina eri väriselle paperille tulostettuna. Silloin ajattelin, että pitäisikö nämä säästää tulevaisuutta varten, mutta eivät ole enää tallessa. Olin kuitenkin tilaaja ensinumerosta saakka.
Hieman rohkaistuneena olin ehdolla Palvelualojen ammattiliiton liittokokousvaaleissa vuonna 2015, mutta jäin yhdellä äänellä ulkopuolelle. Vaalikampanjani oli tuolloin innovatiivinen ja rohkea. Samaan pyrin tälläkin kertaa, tosin sillä erotuksella, että vähintäänkin yhden äänen turvin pääsen läpi kaupunginvaltuustoon.
Seksi myy ja populismi puree.
Demarit on siis ollut lähellä sydäntäni aina ja olen myös kokenut, että äitini olisi demarileirissä, vaikka vaalisalaisuuteen vedoten on aina kantansa peittänyt. Ja vanhemmiltaanhan sitä ihminen oppia ja suuntaa elämälleen hakee. Nuorena aikuisena kuitenkin Perussuomalaisten populismi puri myös ja ajatukset harhailivat, että niinköhän SDP sittenkään olisi oikea puolue minulle. Vielä kun yhteiskuntaopin kurssilla minun ryhmän työksi tuli tehdä Timo Soinin (ps.) silloiseen presidentinvaalikampanjaan juliste. Seksi myy ja populismi puree. Ei sillä, että seksi olisi näytellyt asiassa osaa, mutta populismi puri. Ymmärrän kuitenkin, että äkkiä se populismi puree myös sanan kielteisessä merkityksessä, eli tulee vammoja ja tuhoa. Aika pian kävi myös selväksi, että arvopohja ei ihan täsmää ja myös montaa perussuomalaista kantaa pyritään julkisuudessa kiillottamaan ja näyttämään joltain muulta mitä se on.
Tänä kesänä järjestettävissä vaaleissa olen siis ehdolla Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoon. Puolueekseni valikoitui Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, jonka jäseneksi liityin tänä keväänä asettuakseni samalla ehdolle kuntavaaleihin. Sosialidemokratian perusarvoja ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus. Tiedostan, että SDP mielletään ja osin se edelleen onkin iäkkäämmän kansanosan puolue. Haluan olla mukana myös vetämässä nuorempia osaksi SDP:tä ja parempaa huomista.
Haluan myös olla sujuvoittamassa päätöksentekoa, joka ulkopuoliselle näyttäytyy kömpelönä ja hitaana. Tai vähintäänkin olla mukana siinä prosessissa, jotta pystyn paremmin ymmärtämään miksi asiat toimivat, miten toimivat. Haluan edistää kaikin puolin tervettä Hämeenlinnaa ja kaupunkilaisten liikkumista sekä tavoitella Suomen parhaan pyöräilykaupungin asemaa! Pyöräilyn edistäminen on suuri osa päivittäistä työtäni, joten olisi myös mahtava päästä poliittista tahtotilaa muuttamaan edelleen suotuisammaksi.
Vaaliteemani vuoden 2021 vaaleissa:

Terve Hämeenlinna
Valitettavasti oppositiopolitiikka ja riitely ovat rantautuneet myös kuntapolitiikkaan. Haluan olla mahdollistamassa omalta osaltani tervettä päätöksentekoa ja taloudenpitoa yhteistyön hengessä yli puoluerajojen. Terve maankäyttö, kaavoitus ja väestörakenne. Terve liikennejärjestelmä ja terveet kaupunkilaiset.
Lue lisää tästä teemasta.

Liikkumattomuuden vähentäminen
Erityisen huolestuttavaa on, että lasten ja nuorten liikkuminen vähentyy jatkuvasti. Itse lapsena poljin pyörällä itse keksimääni formularataa pihakalusteiden ympäri ja talvella naama jäässä huvin vuoksi vaikkapa Tiiriöön. Meillä oli naapuruston lasten kanssa tapana pelata ja leikkiä milloin mitäkin ulkosalla. Liikkumattomuuden lasku on valtava ja paisuu jatkuvasti lisää. Tähän meidän täytyy löytää aseita.
Lue lisää tästä teemasta.

Pyöräilyn edistäminen
Hämeenlinnassa olisi potentiaalia nousta pyöräilyn mallikaupungiksi. Se vaatii vain halua ja panostusta. On aika unohtaa käsitys, että pyöräily haittaa liikennettä. Pyöräily on liikennettä! Meillä on runsaasti eri laisia keinoja edistää pyöräilyä ja mikä parasta, aina ei tarvitse kiusata autoilijoitakaan pyöräilyn edistämisen vuoksi. Pyöräily on hyödyksi kaikille meille, ei vain pyöräilijöille itselleen.
Lue lisää tästä teemasta.
Kaikki pyöräilyaiheiset blogini.
Auta minua pääsemään valtuustoon, äänestä minua, jotta minä voin auttaa sinua saamaan entistäkin paremman arjen Hämeenlinnassa. Kuntavaalit 13.6.2021.
Pidetään huolta Hämeenlinnasta, Hämeenlinna pitää huolen meistä.

Vastaa