Miksi lähdin mukaan kuntavaaleihin?
Kuntavaaliehdokkaaksi lähtemiseni tuli varmasti yllätyksenä monille, sillä en ollut siitä ennen ehdokkuuteni julkistusta monenkaan kanssa puhunut. Siemen mukaan lähtemiselle kylvettiin kuitenkin jo lähes vuosikymmen sitten, kun silloinen esimieheni, nykyinen kaupunginvaltuutettu ja kanssaehdokkaani, Mika Einiö (sd.) pyysi minua mukaan silloisiin vaaleihin. En uskaltanut lähteä ja vetosin ujouteeni. Olin silloin todella ujo, mutta olen pyrkinyt kasvamaan tällä saralla ja esimerkiksi opiskeluiden aikana tarkoituksella vähän tuuppasin itseäni välillä tehtäviin, joissa ujouttani sain haastaa.
Lue lisää