Tupakantumppien luvattu maa

Tupakantumpit maassa

Työnnän jälleen sormet pienen koiranpennun suuhun, tällä kertaa täytyy kaivaa syvemmältä nielusta. Sama episodi toistuu joka ikinen päivä ja useita kertoja. Pentu on taas napannut tupakantumpin tai nuuskapussin suuhunsa, vaikka niitä kuinka koettaa ennakoivasti väistellä ja pennulle opettaa, että niitä ei kuulu syödä.

Tupakantumppi ei maadu, vaan hajoaa mikromuoveiksi ja siihenkin kuluu 20 vuotta aikaa. Kyseessä on siis varsinainen ongelmajäte. Tumppeja lojuu pihoissa, kaduilla, kävelyteillä, rannoilla, puistoissa, ihan kaikkialla. Miksi täytyy tupakoida myös kävellessä? Miksei voisi tupakoida vain paikoissa, joissa on tuhkakuppi syntyvälle jätteelle?

Pieni pentu kulkee uteliaana kuono maassa tutkien paikkoja, niin on elämä jännittävää ja mielenkiintoista pienelle. Suuhun menee kaikki maasta löytyvä. Maisteluun kelpaavat suklaapatukan kääreet, kivet, risut ja myös tupakantumpit ja nuuskapussit. Omistajalta vaaditaan nopeaa reagointia, ettei nikotiinin täyteinen herkku päädy vatsaan saakka.

Jo yksi syöty tupakantumppi voi olla kohtalokas pienelle koiranpennulle. Nikotiiniannos on syötynä vaarallisempi, kuin poltettuna ja tumpeissa on edelleen runsaasti nikotiinia. Nuuskapussissa 10-30 milligrammaa nikotiinia ja tupakassa 9-30 milligrammaa nikotiinia. Jo 20 milligrammaa voi olla tappava annos koiralle, etenkin pienelle koiranpennulle.

Vetoankin siis jokaiseen nikotiinituotteita käyttävään ihmiseen. Älä heitä tupakantumppeja, nuuskapusseja tai muitakaan roskia maahan. Tupakoi vain tupakointipaikoilla ja käytä tuhkakuppia. Hävitä nuuskapussit ja roskat asianmukaisesti sekajätteessä. Luonto ja eläimet kiittävät.

Allekirjoitus animaatio
Kimi Känkänen

Juttu julkaistu Hämeen Sanomissa 7.6.2021.

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *